PDA

Näytä tavallinen näkymä : Tiistai iltana Länsi-Lontoossa “ Cup-voiton tunnelmaa”



Qim
06.04.2007, 23:38
No niin, takas taas Suomessa ja pääsin vasta nyt koneen ääreen.

Loftus Roadia kohti tiistai iltana kulkiessani olin aika positiivisin mielin sillä Lauantain peliesitys oli mielestäni sen verran vakuuttava et illan peliltä oli lupa odottaa paljon.

Olin kokolailla ajoissa jo katsomossa ja ehdin näkemään pelaajien veryttelyä. Siinä lämmittelyä seuratessani olin aistivani pelaajista semmoisen itseluottamusta hehkuavan ja vapautuneen tunnelman. Silloin tiesin et tänään ei ainakaan hävitä.

Peli ei parhaalla mahdollisella tavalla lähtenyt käyntiin koska ekalla minuutilla Prestonin kaveri pääsi laukoo vapaasti meidän toppareiden välistä. Onneks jäi melko huonoks yritykseksi.
Tiistaina Lontoossa oli viileä ja kolea ilma koko päivän. Tais vaikuttaa sen verran molempiin joukkueisiin et ensimmäiset puol tuntia oli molempien osalta aikamoista puurtamista. Koko ajan oli kuitenkin huomattavissa otteen siirtymisestä meille pikku hiljaa. Ekalta puoliajalta mainittavia tapahtumia oli Cooken ja Manciennen loukkaantumiset. Cooke satutti jo ennestään kipeän vasemman polvensa ja Macienne sai päähän kolhun vastustajan yritettyä saksipotkua. Kumpikin jatkoi peliä ekan jakson loppuun. Uskoisin et molemmat vaihdot johtuivat loukkaantumisista.
Oli meillä muutama tekopaikkakin. Mainitsemisen arvoinen oli Ainsworthin veto joka näytti menevän maaliin suoraan, mutta oma kaverimme Nygaard laittoi jalan väliin ohjatakseen palloa jonka seurauksena pallo jatkoi matkaa ohi maalin.
Tästä Nygaardista riitti hauskuutta kyl koko pelin ajaks. Jo ennen edellistä tapausta oli käyny selväks et se ei sit osaa voittaa pääpalloja. Joka kerta kun se hävis kaksinkamppailun yleisöstä lähti muutama ärräpää. No toisaalta sit kun Nygaard voitti pääpallon se osakseen kunnon aplodit. Sit pari kertaa Nygaard teki myös näytttävät harhautukset saaden taas kunnon kannustukset. Kuulin siinä vieruskaverien vitsailevan et “koska olet nähnyt viimeks Nygaardin harhauttavan tuolla tavalla? En koskaan oli vastaus.”

Tokalle puoliajalle tultiin terävänä parin vaihdon turvin. Uudet kaverit vaikuttivat ihan asiallisilta. Maali oli komea suoritus sekä syöttäjältä että viimeistelijältä. Nygaard sai pallon puolessa kentässä katsoi rauhassa minne pallon syöttäisi, laittoi pitkän pallon suoraan Blackstockille kuudentoista tuntumaan. DB kuoletti, kääntyi ja veti vastustamattomasti pallon vasempaan yläkulmaan. Se oli kyl yks komeimmista maaleista jonka olen koskaan nähnyt tehtävän Loftus Roadilla. Katsomo repes ja tunnelma oli katossa.
Maalin jälkeen meillä peli pysy ihan hyvin kasassa ja ote oli edelleen meillä. Preston teki muutaman vaihdon ja ehkä sitä kautta rupes saamaan otetta pelistä. Preston alkoi saada painetta meidän päätyn ja yhä useammin jouduttiin alakerrasta roiskaisemaan pitkä pallo. Aika usein kävi siten et vastustaja hoiti nää irtopallot itselleen ja sit mentiin taas kohti meidän maalia. Viimeiset 15 minsaa oli varmaan tällästa.
No meille tuli muutama hyväkin tilanne. Kaks kertaa päästiin hyvään vastahyökkäykseen oikealta laidalta. Eka päättyi Dexterin vetoon vapaasta paikasta, jonka veska torjui. Toinen kaatui huonoon keskitykseen.

Loppuvihellys vapautti meidät piinasta ja tunnelma Loftus Rodilla oli sanoinkuvaamaton. Tuntui kuin olis voitettu jotain suurta. Pelin jälkeen katsomossa ei kenelläkään ollut kiire pois vaan kaikki jäivät taputtamaan pelaajille, jotka vielä kiers kentän pelin lopuks ja aplodit oli molemminpuoliset. Kannustus koko pelin ajan oli korvahuumaava ja tunnelma oli pitkästä aikaa vapautunut.


Jos pelit jatkuvat vähääkään samalla tavalla, miltä se tällä hetkellä paikan päällä näytti sanoisin et meillä ei ole minkäänlaista hätää. Toisaalta meillä on muutama avainpelaaja joiden loukkaantumisia me ei välttämättä kestetä. Sanoisin et kahden pelin perusteella meidän avainpelaajat ovat Blackstock, laiturit Cook ja Ainsworth sekä veskari Camp. Tiukkaa joka tapauksessa tää loppukausi tulee olemaan. Siel on viel monta joukkuetta jotka taistelevat samasta asiasta kuin me.

C’mon You R’ssss