PDA

Näytä tavallinen näkymä : Ketkä ovat Pohjoismaiden kolme parasta kautta aikojen?

Jukka Sinkko
13.06.2008, 21:28
Oma listani aakkosjärkässä:

1. Henrik Larsson
2. Jari Litmanen
3. Ole Gunnar Solskjär

Hehän ovat aika "nykyisiä" pelaajia, mutta onko historiassa
joitain muistamisen arvoisia?
Suomestahan ovat maailmalla olleet Aulis Rytkönen, Arto Tolsa,
Pasi Rautiainen ja ties ketä, mutta olivatko hekään kuuluisia
muualla kuin Suomessa? Entäs muu Pohjola?

RedDevilKarra
14.06.2008, 07:43
Ruotsista voisin nimetä legendaarisen Gre-No-Li:n eli Gunnarit Gren ja Nordahl sekä Nils Liedholmin. Italian liigan maalikuninkuuden voittanut Nordahl on jossain ruotsalaisessa äänestykseeä valittu kaikkien aikojen pelaajaksi. Lennart "Nacka" Skoglund oli myös suuri tähti 50-60 luvuilla. 70-luku oli etenkin Ralf Edströmin, Ronnie Hellströmin ja Roland Sandbergin kulta-aikaa.

Tanskasta on pakko mainita Laudrupin veljekset, Preben Elkjär, Sören Lerby, Allan Simonsen ja tietenkin Smeichel. Paljon on muitakin.

Norjalla ei ole ollut todellista maailman huippupelaajaa sitten 70-luvun, josta asti minulla on muistikuva.

Oma kolme parasta:

1. Torbjörn Nilsson. Lahjakkain pohjoismaalainen (ruotsalainen) koskaan mielestäni, ei saanut koko potentiaaliaan irti ulkomaan sarjoissa. Parhaimmillaan aivan maailman kärkihyökkääjiä.
2. Jari Litmanen.
3. Michael Laudrup.

Olli
15.06.2008, 00:14

Torbjörn Nilsson i all ära, mutta eiköhän sen kansainvälinen ura ollut hiukan liian vaatimaton, että sen vois rankata edes Litin edelle.

RedDevilKarra
15.06.2008, 05:09
Nilsson voitti UEFA-Cupin 1982 IFK Göteborgin kanssa ja oli Euroopan Cupin välierissä kerran, mm. kaatoi melkein yksinään Barcelonan aikaisemmalla kierroksella.
Maajoukkueessa hänen näyttönsä jäi hiukan vaatimattomaksi johtuen siitä että hän oli parhaina päivinään jonkin aikaa maajoukkueboikotissa, en muista tarkkaan syytä miksi hän ei halunnut silloin pelata Ruotsin väreissä.
Hän teki kuitenkin joitain unohtumattomia maajoukkue-esityksiä, mm. kaatoi Portugalin vieraissa MM-karsinnoissa 1984 harhauttamalla 2-3 vastapelaajaa + maalivahdin.
Kukaan muu maailmassa ei osannut harhauttaa vastustajaa yhtä helpon näköisesti kuin Tobbe, ehkä Maradonaa lukuunottamatta.

Hän olisi halutessaan voinut olla Euroopan parhaiten joukossa, miksi hän ei koskaan puhjennut täyteen kukkaan johtunee hänen luonteestaan. Hän oli hyvin ujo ja hiljainen kentän ulkopuolella ja häneltä puutttui tietty määrätietoisuus kehittyä maailmanhuippupelaajaksi, sen takia hän jäi mieluummin Göteborgin turvalliseen ympäristöön, eikä halunnut siirtyä ulkomaiden huippujoukkueisiin.

Alla hiukan kuvaa hänen maagisista taidoistaan: YouTube - Torbjörn Nilsson

Hän on Bestin ohella syy miksi rupesin rakastamaan jalkapalloa yli kaiken muun urheilun. :)

EL AEROPLANO
15.06.2008, 08:40
3. John Carew/ H. Larsson
2. Jari Litmanen
1. Zlatan.

Olli
15.06.2008, 11:08
Nilsson voitti UEFA-Cupin 1982 IFK Göteborgin kanssa ja oli Euroopan Cupin välierissä kerran, mm. kaatoi melkein yksinään Barcelonan aikaisemmalla kierroksella.
Maajoukkueessa hänen näyttönsä jäi hiukan vaatimattomaksi johtuen siitä että hän oli parhaina päivinään jonkin aikaa maajoukkueboikotissa, en muista tarkkaan syytä miksi hän ei halunnut silloin pelata Ruotsin väreissä.
Hän teki kuitenkin joitain unohtumattomia maajoukkue-esityksiä, mm. kaatoi Portugalin vieraissa MM-karsinnoissa 1984 harhauttamalla 2-3 vastapelaajaa + maalivahdin.
Kukaan muu maailmassa ei osannut harhauttaa vastustajaa yhtä helpon näköisesti kuin Tobbe, ehkä Maradonaa lukuunottamatta.

Hän olisi halutessaan voinut olla Euroopan parhaiten joukossa, miksi hän ei koskaan puhjennut täyteen kukkaan johtunee hänen luonteestaan. Hän oli hyvin ujo ja hiljainen kentän ulkopuolella ja häneltä puutttui tietty määrätietoisuus kehittyä maailmanhuippupelaajaksi, sen takia hän jäi mieluummin Göteborgin turvalliseen ympäristöön, eikä halunnut siirtyä ulkomaiden huippujoukkueisiin.

Alla hiukan kuvaa hänen maagisista taidoistaan: YouTube - Torbjörn Nilsson (http://www.youtube.com/watch?v=VfVkqAfDg5s)

Hän on Bestin ohella syy miksi rupesin rakastamaan jalkapalloa yli kaiken muun urheilun. :)

Nää nyt on mielipidejuttuja, mutta mun mielestä Pohjoismaista on tullut niin paljon huippupelaajia, että kaikkien aikojen paras ei voi olla joku "joka ei puhjennut täyteen kukkaan". Siinä tapauksessahan myös Jonny Rödlund kuuluis tuolle listalle. ;)

http://sv.wikipedia.org/wiki/Jonny_R%C3%B6dlund

RedDevilKarra
15.06.2008, 17:12
Nää nyt on mielipidejuttuja, mutta mun mielestä Pohjoismaista on tullut niin paljon huippupelaajia, että kaikkien aikojen paras ei voi olla joku "joka ei puhjennut täyteen kukkaan".

Tarkoitin siis ulkomaisissa seuroissa (Kaiserslautern, PSV) pelatessaan. Kyllä hän "hallitsi" Allsvenskania niin kauan kun halusi.

Leo Messi
16.06.2008, 15:15
1.Zlatan

2.Litmanen

3.Heke Larsson